
Bolidenin sulatto Harjavallassa on perinteinen kupari- ja nikkelirikasteita käsittelevä tehdas. Itse asiassa juuri siellä kehitettiin liekkisulatusmenetelmä vuonna 1949 – menetelmä, jota nykyisin käytetään kaikkialla maailmassa. Alun perin Outokumpu Oy perusti liekkisulaton Itä-Suomeen vuonna 1936, mutta toisen maailmansodan seurauksena se siirrettiin maan länsiosaan.
Harjavallan sulaton on vuodesta 2004 alkaen omistanut Boliden, suuri ruotsalainen kaivos- ja metallurgiayritys. Sulatossa on kaksi tuotantolinjaa, toinen kuparille ja toinen nikkelille. Tehdas pystyy käsittelemään vuodessa jopa 720 000 tonnia kuparirikasteita ja 250 000 tonnia nikkelirikasteita.
Kuparinsulatuslinjalla on neljä konvertteria, joista uusimman ja suurimman toimitti Kopar Oy vuonna 2007. Toimitettu konvertteri on ns. Peirce Smith -konvertteri, jonka sisäläpimitta on 3,9 m ja pituus 10,3 m, molemmat mitat ilman tiilivuorausta.
”Aikaisemmin konvertterimme muodostivat prosessin pullonkaulan, joten päätimme hankkia uuden konvertterin vanhimman ja pienimmän konvertterimme tilalle. Uuden yksikön arviointiprosessiin osallistui useita osapuolia Bolidenin sisältä sekä ulkopuolisia asiantuntijoita Koparilta”, kertoo projekti-insinööri Vesa Helkala.
Bolidenilla on toinenkin, Ruotsin Skelleftehamnissa sijaitseva kuparisulatto.Molempien sulattojen asiantuntijat arvioivat kokonaistilanteen ja kävivät yksityiskohtaisia keskusteluja Koparin asiantuntijoiden kanssa ennen ostopäätöstä. Yksi tärkeistä lähtökohdista oli varmistaa, että uusi konvertteri on ympäristömääräysten mukainen.

”Konvertteri ei ole tuote, jonka voi noin vain tilata valmistajan hyllyltä. On tehtävä monia teknisiä ja prosessia koskevia analyysejä, ennen kuin kaikki osapuolet tietävät tarkasti, mistä projektissa on kysymys. Onneksi pääsimme sopimukseen ratkaisusta, joka on osoittautunut meille erittäin hyväksi”, Helkala kertoo. Hän on erityisen tyytyväinen siihen, kuinka nopeasti erät kulkevat konvertterin läpi. ”Tässä meillä oli ennen pullonkaula, mutta enää ei ole.”
Uuden konvertterin ansiosta raakakuparin tuotantoa voidaan nostaa jopa 14 %. Projekti-insinööri Helkalan mukaan sulatusprosessissa on melkoinen määrä parametreja, jotka vaikuttavat prosessiin lähespäivittäin.
”Meillä on neljä konvertteria, mutta enimmäkseen käynnissä on vain kolme kerrallaan. Konvertterien käyttöä vuorotellaan jatkuvasti”, hän kertoo.
Sulaton muut kolme konvertteria ovat pienempiä ja paljon vanhempia. ”Osan niistä tulemme uudistamaan jossain vaiheessa, mutta mitään aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon”, hän kertoo lopuksi.
PS-konvertterin lisäksi Kopar on toimittanut Harjavallan tehtaalle muitakin tuotteita. Näitä ovat mm. pneumaattiset syöttöjärjestelmät, joiden avulla kuparirikaste siirretään sulaton liekkiuuneihin. Alun perin Kopar toimitti kaksi syöttölaitetta, mutta koska tehtaalla on neljä syöttölaitetta, kaksi muuta muunnettiin myöhemmin Koparin spesifikaatioiden mukaisiksi.
Kopar Oy Puh. 03 440180 | Elmomet Oy Puh. 0207 599930 | Site Teollisuus Oy Puh 03 440180 | info@kopar.fi
© 2010- Kopar Oy
All rights reserved.
